KAUDEN AVAUSOSAKILPAILU MOTOPARKISSA

Kirjoitettu: 24.06.2021

Kauden ensimmäinen SM-osakilpailu on nyt takana. Tämä oli myös ensimmäinen osakilpailuviikonloppu uuden tiimini IPR Moton kanssa! Meidän yhteistyö sujui tosi hyvin läpi viikonlopun eikä kaluston tai minkään muunkaan kanssa ollut ongelmia. Harjoitusten alusta alkaen sain vauhdin omalle tasolle ja pyörään tehtiin läpi harjoitusten pieniä muutoksia, ja ne tuntuivat menevän oikeaan suuntaan kaikki.

Lauantain aika-ajossa ajoin kolmanneksi, erot olivat kuuden kuljettajan kesken todella pieniä. Minulla ja kärkiajan ajaneella ei ollut kuin 0,1s eroa kierrosajassa. Tänä vuonna taso on ihan hyvä, ja meitä vaikuttaisi olevan todella tiivis nippu samantasoisia kuljettajia kärkiryhmässä. Tämä tietysti kiva niin saadaan hyviä kilpailuja, myös yleisön kannalta!

Lauantain kilpailulähtö meni ihan kohtuullisesti, ajoin kilpaa sijasta 4-6, muutamia hyviä ohituksia ja itsellekin tuli kisan aikana yksi isompi virhe joka sitten maksoi yhden sijan. Onneksi pysyin radalla, oli nimittäin tosi lähellä ettei suoran päässä loppunut tila kesken kun tuli joku virhe alaspäin vaihtaessa ja jarruttaessa. Kisan alussa kun olisin päässyt parempaan rakoon niin tässä olisi ollut eväät taistella ihan voitostakin, ajoin nimittäin kilpailun nopeimman kierroksen. Ero kilpailun voittajaan oli ruutulipulla olla vain 1,7s.

Sunnuntain kisaan pääsinkin starttaamaan paalulta, koska lähtöpaikat perustuvat lauantain kilpailun kierrosaikoihin. En kuitenkaan saanut riittävän hyvää lähtöä taaskaan, ja tipuin useamman sijan lähdössä. Tässä kisassa en oikeastaan ollut yhtään niin vahvoilla kuin lauantain kisassa, eikä minulla näin ollen ollut mahdollista lähteä haastamaan kärkeä. Koko kisan pystyin kyllä nakuttamaan tasaisia aikoja, mutta paremmista sijoista ajamiseen olisi vaadittu pientä kiriä ja siihen en pystynyt tällä kertaa venymään. Tein pieniä muutoksia sunnuntain warm upissa pyörään ja tuli mentyä ehkä niissä huti, pyörä ei ollut yhtään niin helpon tuntuinen ajaa kuin mitä se oli lauantaina ollut. 

Lämmöstä huolimatta (joka oli noin 30c läpi viikonlopun), jaksoin ajaa kisalähdöt läpi paremmin kuin koskaan. On tosi kiva huomata että talvella on tullut tehtyä oikeita juttuja! :)

Nyt Juhannukseksi menen Kemoraan treenaamaan ja seuraavalla viikolla SM-sarja jatkuukin Kymiringin radalla. Kisa ajetaan auto- ja legends-lähtöjen kanssa samana viikonloppuna joten uskon siellä olevan myös hyvät kilpailut!

Iso kiitos tiimilleni, sekä kaikille tukijoille jotka olette mukana tällä kaudella!

 

 

 

Jasmin 

 

Kuva:Juha Harju

« Edellinen sivu