Unkarin Pannoniaringiltä pitkään odotettu onnistuminen!

Kirjoitettu: 03.07.2019

Kauden toiseen kilpailuviikonloppuun tuli lähdettyä hyvillä mielin, sillä edellinen testipäivä Motoparkin radalla meni pienen hampaidenkiristelyn jälkeen osaltani tosi hyvin. Täytyy kyllä myöntää että alkukaudesta ei ihan kauheasti ajokilsoja ollut vielä alle kertynyt, nimittäin Slovakiaringillä ajoin talven jäljiltä Helrc:n leirillä muutaman päivän ja tähän perään Alpe Adria kisaviikonlopun josta nyt ei kyllä jäänyt kauheasti käteen.. Pannoniaringille lähdin kuitenkin aika avoimin mielin, rata oli minulle ennestään tuntematon eikä minulla sen suhteen ollut juurikaan mitään ennakko-odotuksia. Tälle(kin) reissulle oli taloudellisista ja logistisista syistä lähdettävä ilman mekaanikkoa, joten sen verran tiesin että viikonlopusta tulisi aika työntäyteinen.

Pääsin ajamaan treenejä jo torstaina, ja ekat pari sessiota menikin ihan jo pelkästään rataan tutustuessa. Torstaina oli todella kuuma päivä ja lämpöä piisasi yli +30c! Perjantaina oli viralliset harjoitukset, 2 x 30 min sessiota. Olin omaksi yllätyksekseni tokan reenin jälkeen viidenneksi nopein kuljettaja yli 30 kuskin joukossa, tätä en todella osannut odottaa kun ratakin oli minulle vieras. Tykkäsin radasta ja ajaminen oli suht rentoa ja luontevaa. En joutunut tekemään pyörään juuri mitään muutoksia, ja alusta ja kaikki pelasi muutenkin tosi hyvin koko ajan. Renkaanvaihdot, tankkaukset, ym. työllistivät ihan riittävästi päivien aikana, ja jossain väleissä oli vielä muistettava juoda ja palautua jotta ajamiseen riitti voimia.

Lauantain aika-ajossa sain lähtöruuduksi 11. paikan. Erot oli tosi pieniä, ja tiesin että hyvä kisatulos vaatisi hyvän lähdön ja määrätietoisen ensimmäisen kierroksen. En tosiaan halunnut missään nimessä jäädä täällä häntäpäähän koska ohittaminen ei tuntunut ainakaan harjoituksissa mitenkään erityisen helpolle tällä radalla. Lauantain kisaan sain ihan superhyvän lähdön, ja nousin useamman sijan ennen ensimmäistä mutkaa. Tästä tuli tosi hyvä fiilis ja itseasiassa kisaan valitsemani takarengaskin toimi ihan mielettömän hyvin ja sain tosi hyvän tuntuman pitoon. Ajoin pitkään sijalla 8, ja suunnittelin ohitusta kahdesta edellä ajavasta kuljettajasta jotka olivat joillan radan osuuksilla vähän hitaampia kuin minä. Ohitettuani nämä nousin sijalle 6, ajaen vielä omat nopeimmat aikani kahdelle viimeiselle kisakierrokselle ja ruutulipulle ajaessani täytyy sanoa että olin ehkä onnellisempi kuin koskaan!

Sunnuntaina oli jäljellä warm up ja toinen kisa. Lämpöä pukkasi sitten taas vähän enemmän, perjantai ja lauantai kun tuntuivat jo "viileämmiltä" kun oli vain +28, niin nyt saimme sitten +32 iltapäiväksi. Tiesin että jos eilinen kisa tuntui jo vähän rankalle, niin tällä kertaa en pääsisi yhtään helpommalla. Minun kroppa sietää vähän huonosti näin kuumassa ajamista (minusta paras keli ajohommiin olisi +16 tai jotain :D) ja nyt kun tämä oli vielä neljäs ajopäivä putkeen kaikkine mekaanikontöiden kanssa. No, hyvä nestetankkaus alle ja lähes traditioksi muodostuneet 30 minuutin kauneusunet ennen kisaa niin olisin ok. Lähdin ruudusta 10 ja sain taas loistavan lähdön ja olin ensimmäisten mutkien jälkeen jo noussut sijalle 6. Tein yhden ohituksen ja näyttötaululta huomasin tämän jääneen minulle heti pari sekuntia. Edelle muodostui kolmen kuljettajan ryhmä ja alkuun näyttikin että saisin heitä vähän kiinni. He kuitenkin onnistuivat nostamaan ihan pikkasen kyytia ja minun oli puolestani todettava että en pystynyt puristamaan yhtään lisää, en ollut kauneusunista huolimatta ihan parhaimmillani ja kun näin eron taakse koko ajan kasvavan lisää, tyydyin ajamaan omaa ajoa ruutulipulle saakka tullen tässä kisassa sijalle 5, eron ollessa podiumille vaivaiset 5 sekuntia maalissa!

 

Oli tosi onnistunut viikonloppu kaikenkaikkiaan, kaikki meni paremmin kuin oikeasti osasin edes odottaa. Tästä on erittäin hyvä jatkaa parin viikon päästä Oscherslebeniin Saksaan seuraavaan kilpailuun. Oschersleben onkin minulle jo vähän tutumpi paikka, ja tykkäsin tästäkin radasta pari vuotta sitten kun siellä pari harjoituspäivää tuli ajettua :-)

 

ISO kiitos kaikille tukijoille jotka ovat olleet mukana mahdollistamassa tätä! <3 Lisäksi kiitokset Villelle ja Masalle mm. näyttötaulun ja gridin hoitamisesta, sen lisäksi että järjestävät minun kaluston kisapaikoille ja tarjoavat yösijan sekä ruokahuollon <3

 

 

Kuva: Pavel Salaba

 

Jasmin

 

 

 

 

« Edellinen sivu