Kemoran SM-osakilpailusta Alastaroon naisten rata-ajokurssille

Kirjoitettu: 16.06.2015

Viime viikonloppuna ajettiin kauden toinen SM-osakilpailu Kemoran moottoriradalla. Jo harjoituksissa löytyi hyvä vauhti ja tuntuma pyörään, mutta lauantain aika-ajoa edelsikin sitten koko yön kestänyt sade, joka jatkui vielä koko aamupäivän.

Aika-ajo ajettiin märällä radalla, joka ei ollut ehkä minulle se kaikkein paras vaihtoehto. Sadekelin ajaminen ei ole ollut viime aikoina vahvuuksiani, mutta ajaminen oli onneksi jo paljon helpompaa ja rennompaa kuin mitä se edellisessä SM-osakilpailussa oli Jurvassa. SM- ja Suomen Cup-luokat (eli A ja B) ajoivat molemmat samassa aika-ajossa ja startissa, ja tuloslistalla oli suhteellisen tiukkaa. Aika-ajosta jäi minulle lähtöruutu 21, joka oli tietysti aika kaukana viime vuotisesta paalupaikasta Kemorassa.

Huonosta lähtöpaikasta en kuitenkaan lannistunut ja lauantain sprinttikisaan onnistuin ottamaan ihan kohtuullisen hyvän startin, ja nousemaan useita sijoja kisan aikana. SM-sarjan tuloksissa sijoitukseni oli 8:s, kokonaistuloksissa 12:s. Kierrosajat eivät olleet vielä ihan samalla tasolla jolla ne olivat viime vuonna, mutta positiivista oli, että tein monia ohituksia ja ajoin maltilla kisan maaliin saakka. Lauantain kisa oli vain 8 kierrosta, ja ruutulippu tuntui tulevan aivan liian aikaisin!

Sunnuntain kisa meni kutakuinkin samalla kaavalla, lähtöpaikka kun oli sama mikä edelliseen starttiin. Sain vielä lauantaita paremman startin, ja alkukierrosten jälkeen olin pitkään aivan iskuetäisyydellä entistä tiimikaveriani Joel Vinnikaista. Ajoimme muutaman kuljettajan kanssa hyvää kamppailua aina ruutulipulle saakka, ja tässä 18 kierroksen kisassa sijoitukseni oli 11:s yhdistetyissä tuloksissa, ja SM-tuloksissa 9:s.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli ihan ok, vaikka tietysti omat tavoitteet olivat paljon korkeammalla, varsinkin kun Kemora on yksi suosikkiradoistani. Kehityksen ja jatkon kannalta tämä oli kuitenkin erittäin hyvä, tasainen viikonloppu ja kalusto ja kuski ehjänä. Nyt vaan tarvitsee saada vähän itseluottamusta takaisin ja rentous ajamiseen, ja ennen kaikkea ainakin treeniä sadekelille!

Kemorasta suuntasimme heti maanantaiksi Alastaron moottoriradalle, jossa järjestimme Vesan kanssa jo perinteeksi muodostuneen naisten rata-ajokurssin. Kurssilaisia oli kymmenkunta, ja päivä oli todella onnistunut! Päivän lopuksi Vesa kyyditti kaikkia Kallio Racingin kaksipaikkaisella Superbike-pyörällä. Kurssin jälkeen jäi todella hyvä mieli, kaikilla oli mukavaa ja itsekin sai samalla pitää hauskaa radalla!

Olemme täällä Alastarolla vielä huomiseen saakka pitämässä ajotilaisuuksia asiakkaillemme, ja sen jälkeen heti torstaiaamuna lennämmekin jo taas Italiaan, jossa Kallio Racingin EM-kaksikko ajaa tulevana viikonloppuna kilpaa. Tässä on ollut aikamoista hoppua kaikkien kilpailuiden ja tapahtumien kanssa, mutta ensi viikosta alkaa muutaman viikon tauko, ja oma SM-kausi jatkuu Pärnun Auto24Ringillä 18.-19.7.

« Edellinen sivu