SM-KAUSI 2017 PAKETISSA

Kirjoitettu: 10.09.2017

Viime Sunnuntaina saatiin tämän vuoden SM-kausi päätökseen VIrtasalmen Motoparkissa. Kisojen jälkeinen viikko oli aika kiireinen töiden ja harjoittelun osalta joten kirjoittelu nyt otti vähän aikaa tällä kertaa :D 

Päätösviikonlopun harjoitusmahdollisuudet jäi aika vähiin huonojen kelien vuoksi. Lauantain aika-ajoon sain lähtöruudun 7:s ja saman päivän kisassa tulin maaliin kuudentena. Kisa oli itseasiassa hieman tylsä, koska ensimmäisten muutamien kierrosten jälkeen sain ajella aikalailla itsekseni. Sunnuntaina kilvanajo oli paljon hauskempaa ja meillä oli hyvä vääntö Anssi Kosken ja Ilari Niemisen kanssa. Kierrosajatkin olivat taas hyvällä tasolla ja pienet muutokset jota tein pyörään tuntuivat oikeilta ja pyörä pelasi tosi hyvin! Viimeisellä kierroksella sain kuitattua Ilarin viimeisen mutkan jarrussa, joka oli itseasaissa aika kiva juttu kun meillä oli Ilarin kanssa "vähän historiaa" viime kauden kisoista, heh.. ;-) Sunnuntain kisassa myös olin maalissa sijalla 6. Onnistuin siis näissä kaikissa neljässä tämän kauden Motoparkin kisassa sijoittumaan kuudenneksi, minusta se on jo aika saavutus :D 

Kauden tavoitteet ei ihan tulleet täyteen, tarkoitus kun oli ajaa podiumille mielellään mahdollisimman monta kertaa.. mutta vaikean alkukauden jälkeen sain kuitenkin ajon omalle tasolle ja itseasiassa täytyy sanoa että ehkä viimeinkin kokemus alkaa tuottaa tulosta siinä mielessä, että nykyään tuntuu että tekeminen on varmaa ja kilpailuviikonloppuihin on tullut hyvä rutiini. Esimeriksi startit on alkaneet onnistumaan ja en enää jännitä lähtöjä läheskään niin paljon kuin ennen. Viimeisestä kisasta jäi tosi hyvä maku suuhun, nautin ajamisesta ehkä enemmän kuin koskaan ja oli hauska päästä ajamaan hyvien tyyppien kanssa kilpaa, ja lopuksi paiskaamaan kättä varikolla. Näillä näkyminhän tämä oli toistaiseksi minun viimeinen SM-kisa, joten vähän oli omalla tapaa haikeakin fiilis kun pakattiin leiriä. Tosi moni kävi kyselemässä ensi kaudesta ja toivottamassa onnea Yamaha Cupiin, mikä oli aika nice :)

Sain tänä vuonna tiimiini hyviä tyyppejä mukaan, lähes kaikissa kisoissa mekaanikkonani toimi Jani Voimanen, joka on ihan loistotyyppi ja on jaksanut kannustaa minua ja pitänyt positiivista henkeä yllä. Lisäksi Pete oli näissä kaikissa Motoparkin kisoissa mukana ja jaksoi automatkat mun huonoja musiikkivalintoja sekä viime kotimatkalla surkeaa navigointia kotiin! Onnistuin ajamaan kolmesta risteyksestä ohi.. (ei aina uskoisi että olen ajanut taksiakin :D) Molempien kanssa oli tosi hauskoja hetkiä ja viikonloppuja, hommat tehtiin aina huolella ja naurettiin paljon. Sain paljon apuja myös Villeltä ja Masalta, jotka tällä hetkellä ovat Pärnussa kisoissa. 

Iso kiitos kuuluu myös kaikille tukijoille ja yhteistyökumppaneille jotka ovat mahdollistaneet jälleen yhden upean kauden rakastamani lajin parissa!!

Viikon päästä startataankin sitten auton nokka kohti Saksaa, jossa käyn tutustumassa pariin rataan jolla ensi kaudella tulen ajamaan kilpaa. Suunnitelmissa on ajaa kaksi päivää Oscherslebenissä ja päivä Hockenheimissä. Odotan reissua todella innolla, hienoa päästä ajamaan nopeilla, isoilla radoilla viimein! Oschersleben on tekninen rata, joten todella iso etu päästä nyt jo vähän tutustumaan siihen jotta ensi vuonna ei tarvitse ihan joka paikkaan mennä ensikertalaisena. Ensi kauden suunnittelu on jo käynnissä, tietysti vielä moni asia on auki ja rahoitusta tarvitsee keksiä ja töitä tehdä kovasti että kaikki toteutuu.. mutta olen motivoituneempi kuin koskaan ja uskon kovasti että kaikki asiat järjestyy tavalla tai toisella :-) 

Minun tämän kauden pyörä on muuten myytävänä, joten jos jollain on tiedossa joku joka tarvitsee valmista kisapyörää tai hyvää harrastepeliä, kannattaa olla minuun yhteydessä. Muuten en edes haluisi myydä sitä, mutta Yamaha Cup:iin hommataan kalusto heiltä ja varaa ei taida olla pitää kahta :(

 

No, lisää juttua sitten reissun jälkeen! Siihen asti moi :-)

 

 

Jasmin

 

 

« Edellinen sivu