Haastava kauden avausviikonloppu Jurvan Botniaringillä

Kirjoitettu: 25.05.2015

SM-sarjan avausviikonloppu pidettiin Pohjanmaalla, Jurvan Botniaringillä kuluneena viikonloppuna. Viime vuoden hellekeleistä poiketen keli oli todella kylmä ja tuulinen tällä kertaa. Perjantain harjoitukset ajettiin aurinkoisella, mutta tuulisella kelillä, ja löysin hyvän ajotuntuman heti alusta asti ja kierrosajat harjoituksissa enteilivät hyvää kyytiä viikonlopulle. Perjantain viimeisessä harjoituksessa sattunut harmiton kaatuminen aiheutti kuitenkin työlään ja pitkän illan varikkoteltassa, jotta pyörä saatiin seuraavan aamun aika-ajoon valmiiksi. Yöllä alkanut vesisade sai jatkoa ja lauantai aamu valkeni harmaana ja sateisena, lämpötilan ollessa vaivaiset 4 astetta! Juuri aika-ajoon lähtiessä pyörässä ilmeni kuitenkin tekninen ongelma, jota ei saatu ajoissa ratkottua ja tällä kertaa kävi niin, että missasin koko aika-ajon. Tämä tarkoitti kohdallani sitä, että minulle jäi molempiin viikonlopun startteihin viimeinen lähtöruutu.

Lauantain lyhyt kisa ajettiin melkein pakkaselta tuntuvassa kylmyydessä ja kaatosateessa. Oma sadekelin ajaminen on viimeisen parin vuoden aikana jäänyt aika vähiin joten helppoa kisaa en kyllä tästä odottanutkaan. Kilpailu kertaalleen jo keskeytettiin useiden kaatumisten vuoksi, ja uusintastartissa tulin SM-sarjan kuljettajista 10:nä maaliin. Oikeastaan isoin tavoite oli pitää pyörä pystyssä maaliin saakka, sillä toista remonttiyötä en viikonlopulle halunnut. Halusin myös mahdollisimmat hyvät lähtökohdat sunnuntain kisaan.

Sunnuntain aamun warm up meni hyvin, vaikkakin keli oli todella viileä eikä pitoa oikein ollut, ja olin warm upin 5:ksi nopein. Lähtöpaikka myös sunnuntain kisaan määräytyi aika-ajotuloksen mukaan, eli jälleen sain lähteä koko joukon hänniltä. Otin kilpailuun onneksi hyvän startin ja nousin jo lähdössä pari sijaa. Parin ensimmäisen kierroksen aikana en päässyt ihan riittävän nopeasti hitaammasta ryhmästä ohi ja nopeampi porukka, jonka imuissa olisin saanut pidettyä vauhtia yllä, pääsi karkaamaan. Ajoin kuitenkin maltillisesti ja hyvällä keskittymisellä tasaisen nousun sijalta 24. sijalle 10 kilpailun aikana. Positiivisena pidän kilpailussa sitä, että pidin pään kylmänä ja tein hyvän nousun ja useita hyviä ohituksia! Vähän jäi tietenkin hampaankoloon se, että perjantain hyvä tuntuma katosi eikä kierrosajat olleet ihan sitä luokkaa mihin oma potentiaali olisi riittänyt.

Nyt toivottavasti pääsen vielä ajamaan paljon ennen seuraavaa Kemoran moottoriradalla ajettavaa SM-osakilpailua 13.-14.6. On pieni mahdollisuus että lähden harjoitusmielessä ajamaan tulevana viikonloppuna Pärnuun Viron sarjan osakilpailun. Kyseisellä radalla ajetaan tällä kaudella kaksi SM-osakilpailua, joten pisteiden kannalta olisi erittäin tärkeää saada Pärnun kilpailuista mahdollisimman hyvä tulos.

« Edellinen sivu